Ratsastus

En ole ihan varma olenko tehnyt tämän merkkisen postauksen ennenkin, mutta nyt on kuitenkin luvassa pitkä, puuduttava ja todennäköisesti erittäin sekava stoori tästä rakkaasta, kivuliaasta ja haikeasta harrastuksesta, nimittäin ratsastuksesta! Maustan mutkaista ratsastusmenneisyyttäni muutamilla kuvilla, mitä on tullut vuosien varrella napsittua :) Toivottavasti jaksatte lukea, koitan tähän koota suunnilleen kaiken mitä olen näiden nelijalkaisten kanssa kokenut! Vaikka voi olla kyllä ettei tästä tulisi loppuakaan jos kerran aloittaisin... :D

Lounais-Hämeen ratsutila ja Similän talli:
Isäni veli omistaa suuren tallin (jos joku tuntee talleja täältäpäin: Lounais-Hämeen Ratsutila). Siellä minulla oli joskus toooosi pienenä poni, nimeltä Popi. Se oli suloinen, valkea pullaponi, jokatytön unelma. Itse en oikeastaan näistä ajoista muista paljoa, joten en oikein osaa kertoa mitään tarkemmin Popista, jossain vaiheessa sitä ei kuitenkaan vain enää ollut.. Noh unohdin ratsastuksen, vaikka aina haaveilin jostain suuresta työhevosesta, jättiläistupsujalata, jolla saisin ratsastella (ja siihen aikaan: hypätä iiisoja esteitä xd). Joskus olisiko ehkä kahdeksan vuotta sitten (?) menin kaverini kanssa katsomaan toisen kaverini ratsastusta Similän tallille Tammelaan. Similässä oli tuolloin pääasiassa shettiksiä, ja sitten muutama suurempi hevonen, jolla en uskaltanut edes haaveilla ratsastavani. Innostuin sitten kaverini kanssa ratsastamaan noilla poneilla, ja kävimme kerran viikossa tunneilla. Se oli aika yksinkertaista: ravia ja käyntiä vuorotellen, joskus jokunen voltti tai ympyrä kun piti päästä toisen ponin takapuolesta irti; ei mitään huimaa treenausta. Silloin taisi olla syksy kun aloitin.
Kevät tuli, ja olin siihen mennessä pudonnut poneilta jo varmaan yli sen sata kertaa.. Ponit oli hiukan villejä minulle, ja eräällä maastolenkillä sitten lopuksi sattuikin niin, että vakioponskuni loikkasi pienen ojan yli, ja minä lennähdin suoraan kovalle tielle: rannehan siinä sitten naksahti (okei murtui, pieni hiusmurtuma, mutta voi sitä tuskaa). Olin tosi surullinen kun tuli kahden kuukauden ratsastuskielto, ja juuri kun alkoi ilmat lämmetä ja olisi päässyt uittamaan poneja järveen.. Siskoni alkoi myös vähän totutella poneihin siinä vaiheessa, ja sainkin sitten taluttaa siskoa kun hän pääsi uittamaan ponia. Oi kyllä, olen katkera :D



Metyn talli:
Siinä kului se kesä, käsi paketissa. Jostain syystä en enää innostunut ratsastamaan niillä Similän poneilla: alkoi jo kyllästyttämään jatkuva putoaminen, ja samoihin aikoihin sian kuulla Metyn tallista, joka oli vähän kauempana, mutta jossa olisi myös isompia poneja. En muista oliko se syksyä, talvea vai kevättä, mutta siirryi kuitenkin käymään tunneilla Metyllä. Siellä tunnit olivatpaljon halvempia, ja poneilla sai myös jopa laukata! Rakastin welsh poneja, vaikka nekin osasivat kyllä aina välillä olla aika villejä.. Paljon mentiin ilman satulaa, ja sieltäkin luiskahtelin alas vähän väliä, mutta siihen alkoi jo tottua. Kävin Metyllä myös leireillä, ja aina oli tosi kivaa. Viihdyin erittäin hyvin, ja aikanaan sain myös oman hoitoponin, Dominon. Domino oli aina se "rumin", koska se oli welsh sec B, kun muut olivat sec A, eli vähän pienempiä. Domino oli mun oma muumi <3 Rakastin sitä kovasti, ja se oli juuri sellainen klisee heppatyttövaihe: Dominon nimi ja kuvia oli kaikissa vihkoissa ja kirjotin sille runoja ja kaikkea (voi luoja..). Ehdin olla Dominon hoitaja varmaan puoli vuotta, kun eräänä päivänä lenkillä ollessani sain tekstiviestin Metyn tallin omistajalta: Domino oltiin haettu uuteen kotiin muutama päivä sitten. Omistaja oli aina puhunut siitä ettei pitänyt Dominon ulkonäöstä, ja että myisi sen kyllä joskus, mutta silti tämä tuli kauheana pommina. Olin ihan raivona, mutta kysyin kuitenkin, tiesikö omistaja mihin tarkalleenottaen Domino myytiin. Sain vastaukseksi jotain epämääräistä, että kahdelle pojalle Espoon liepeille.. Siitä alkoikin sitten syvä viha koko tallia kohtaan, ja silloin vannoin etten enää koskaan mene sinne... Ja se vannotus on pysynyt tähän päivään asti! Eikä kyllä vieläkään mitään kiinnostusta lähestyä sitä tallia...

Domino <3

Riihihaan talli:
Dominon myymisen jälkeen olin hetken aikaa (kesän taas) ilman ratsastuspaikkaa, kunnes kuulin Riihihaan tallista. Se sijaitsi lähellä meitä, ja siellä oli pelkästään suomenhevosia. Kävin kokeilemassa ja ihastuin koko paikkaan: hevoset, ihmiset, opetus, koko ympäristö oli aivan mahtava. Meillä oli tosi kiva 4-5 hengen ryhmä, joka pysyi aina samana ja oli monia erilaisia hevosia. Siellä suosikkejani oli monta, ja opin todella paljon sinä aikana. Ratsastin kerran ilman satulaa isolla suokilla, ja se oli ihan mahtavaa! Hyppäsin myös paljon esteitä ja meillä oli leikkitunteja ja kaikkea... Se oli ihan mahtavaa <3 Putosinkin vain kerran, kun hyppäsimme esteitä ja iso Pilkku (yksi lemppareistani) vähän innostui ja heitti mut suoraan päin seinää.. :D
Tietysti kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja pian Riihihaan talli lopetti toimintansa, ja siirtyi pelkästään siitostoimintaan. Olin ihan murtunut, koska olin oppinut niin paljon ja olin varma että tlisin vielä oppimaankin.. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, taas olin ilman ratsastuspaikkaa.

Helmi:
Sitten taisi kulua taas muutama kuukausi, ennenkuin pääsin kaverini äidin työkaverin luokse katsomaan hänen uutta poniaan. Helmi oli kaunis valkea poni, ja kaverilleni tarjottiinkin heti ratsastusmahdollisuutta. Aluksi olin vain mukana katselemassa, mutta sitten jotenkin (en muista tarkalleen miten) minäkin pääsin ratsastamaan Helmillä. Siinä vaiheessa alkoi tasapainoni todella kehittyä: menimme aina maastossa (heillä ei ollut kenttää tai maneesia) ja paljon jyrkissä ylä- ja alamäissä. Ratsastimme myös talvella tosi liukkailla teillä, ja hevoset liukastelivat paljon. Muutaman herran Helmi innostuikin niin, että meinattiin molemmat olla kumossa: en kuitenkaan pudonnut Helmiltä kuin kerran, kun ratsastimme pellolla ja se säikähti lintua. Helmin kanssa oli tosi kivaa, mutta sitten kun kesä alkoi tulla ja Helmillä kävi muitakin ratsastajia, en enää päässytkään ihan niin usein ja itsellänikin alkoi vähän kiinnostus loppua. Lopetin siis siellä, ja taas alkoi ratsastuksen etsintä.

Helmi-pony :)

Ratsukankaan talli:
Syksyllä aloitin sitten Ratsukankaan tallilla, joka sijaitsi aika kaukana (n. puolen tunnin ajomatka, paaaaaljon pientä metsätietä). Ratsukangas olikin paljon pienempi kuin edelliset tallit: siellä oli vain kaksi suomenhevosta: Teemu ja Hilpi. Ensimmäisen tuntini ratsastin Teemulla: se oli kiltimpi ja helpompi, ja tykkäsin kovasti. Opetus oli korkealaatuista, ja oli hienoa kun tosissaan oppi jotai joka tunti. Toisella ratsastuskerralla otin kaverinikin mukaan, ja koska olin kokeneempi kuin kaverini, hän sai Teemun ja minut pistettii Hilpin selkään. Hilpi oli hiukan hankalampi kuin Teemu: se oli kyllä tosi kiltti, mutta apujen kanssa piti olla tosi herkkä ja huolellinen, tai muuten ei liikuttu ollenkaan. Hilpin kanssa koinkin monia tuskan hetkiä kun en meinannut saada sitä koskaan laukkaamaan :( Taistelin laukan kanssa varmaan kaksi kuukautta, ennenkuin se viimein onnistui. Ratsastelin koko kesän Ratsukankaalla, vuoroin Teemulla ja vuoroin Hilpillä, ja sain kerran kokeilla sellaista yksäriäkin, jonka nimeä en nyt millään muista.. Kuitenkin, tosi mukava pikkutalli! Syksyllä sitten tapahtui tällainen Pilvin asennevamma. Yritin harjoitella Teemun kanssa pohkeenväistöä, eikä se onnistunut millään. Yritin koko tunnin, eikä se onnistunut kertaakaan. Lopulta opettaja käski minut alas selästä, ja suoritti itse täydellisen pohkeenväistön, vain varmistaakseen ettei vika ollut Teemussa. Tämä kävi itsetunnolle, varsinkin kun minua ei päästetty enää sen jälkeen selkään, vaan talutin Teemua muutaman kierroksen ja se oli siinä. Siinä vaiheessa päässäni naksahti enkä enää kestänyt, tunsin oloni niin nöyryytetyksi ja epäonnistuneeksi. Lopetin Ratsukankaalla (kyllä olen lapsellinen, ja tiedän että on paha lopettaa epäonnistumiseen...) ja melkein meinasin lopettaa koko harrastuksen.

Hilpi :)

Molla:

Mollan kanssa huhtikuussa 2012

Sitten äiti kertoi, että hänen työkaverillaan olisi "vanha lämminverinen ja joku kisasuokki" ja kiinnostuin sitten kokeilemaan. Äiti oli siis ymmärtänyt vähän väärin: työkaverilla (Katjalla) oli Lurppa-niminen iso hevonen (ööö rotu kai nyt vähän hukassa) ja se oli siis Katjan tyttären Sennin (kisamatkalla.blogspot.fi) kisahevonen. Lisäksi heillä oli suomenpienhevostamma Molla, joka oli Sennin toinen kisaponi. Sokerina pohajlla oli myös Aatu-shettis, maailman suloisin karvaponi :)) Ihastuin Mollaan heti, ja aloin käydä ratsastamassa sillä aina kun minut vain huolittiin paikalle. Ratsastelin Mollan kanssa kentällä, treenasin esteitä ja kouluakin vähän (en oikein koskaan innostunut siitä) ja Senni tai Katja opetti minua aina kun ehti. Maksoin tunneista ihan normaalisti, vaikka tunnit olivatkin "epävirallisia". Lopulta sovimme niin, että aina kun käyn muutenvain maastoilemassa tai ratsastelemassa kentällä ilman opetusta, saan ratsastaa ilmaiseksi. Tämä oli totaalinen toiveiden täyttymys, ja kesän tullen aloimme Mollan kanssa käydä pienissä kisoissa lähitalleilla. Aloitimme ihan pienistä 30-40 cm esteistä ja helpoimmista koululuokista, ja se oli varmaan elämäni parasta aikaa. Kävin myös hoitamassa Molla ja Lurppaa kisoissa, kun Senni kisasi suurempia luokkia. Valokuvasin jo silloin jonkun verran omalla Olympuksellani ja Sennin hienolla isolla järkkärillä :> Mollan kanssa lopulta hypättiin jtn 70 cm, eikä oikeastaan siitä koskaan isompiin päästykkään. Kaikenlaista tapahtui, Lurppa jouduttiin lopettamaan ja jonkun ajan päästä kuvioihin tuli Pyry, Sennin nykyinen kisahevonen. Ratsastelin Mollalla koko ajan vähemmän. Olen huomannut sen kaikkien tuollaisten "yksityisten" kohdalla, että aina on sama ongelma: he odottavat minun soittavan, minä odotan soittoa heiltä. Kävin kuitenkin n. kerran kuussa Mollalla ja ratsastelin aina välillä myös Pyryllä. Kerran sitten kentällä pääsin hyppäämäänkin Pyryllä, ja hyppäsin ensimmäistä kertaa elämässäni 90cm! Se oli ihan mahtavaa, ja oli taas hetken sellainen "minusta tulee kilparatsastaja" fiilis. Kävin myös Katjan ja Sennin mukana Niinisalossa suuremmissa kenttäkisoissa, missä aina yövyttiin viikonloppu ja vietettiin paljon aikaa kaartelemalla ympäri kisa-aluetta. Olen aina rakastanut camping -elämää, ja Niinisalossa se oli oikein sitä itseään! Me gusta <3 Takaisin Pyryyn. Osallistuin kerran Pyryllä 70cm luokkaan pikkukisoissa läheisellä tallilla. No Pyry sitten teki tämän oman jättiläisloikkansa yhdelle esteelle (tulin liian jyrkästi), ja minä menetin tasapainoni ja muksahdin sieltä alas. Siinä vaiheessa jotenkin tuli taas sellainen outo fiilis. Vihasin itseäni sen putoamisen takia. Kaikki kyselivät että sattuuko, kun itkin niin kamalasti (jälkeenpäin hävettää kauheasti, etten vain voinut lopettaa itkemistä). Eihän minua mihinkään sattunut, muutakuin henkisesti. Siinä vaiheessa ajattelin vain "Pääsen kerran vuodessa kisoihin ja sitten munaan koko tilaisuuden tippumalla". Siinä sitten koin niin älytöntä itseinhoa, etten ratsastanut taas vähään aikaan. Tämä taisi tapahtua marraskuussa 2011. Pidin siinä sitten taukoa jonkun aikaa, mutta kävin kuitenkin Mollalla pari kertaa kevään aikana. Toukokuussa tuppauduin mukaan Niinisalon reissulle, koska olin luvannut niin syksyllä, vaikkei yhteyttä ollutkaan pidetty. Niinisalossa oli tosi kivaa kuten aina, mukana oli myös yksi Johanna poninsa kanssa. Viikonloppu oli ihan liian pian ohi, ja jäi vähän epäselväksi, että tulenko mukaan heinäkuun Niinisalo-reissulle. Enpä sitten koskaan mennyt, enkä ole tuon toukokuun jälkeen oikeastaan ollut yhteyksissäkään heihin.. Tosi huonosti osaan selittää tuon tilanteen, huoh.

<3

Lintupaju:
Halusin kumminkin kesäksi jotain tekemistä, ja otinkin sitten yhteyttä läheiselle Lintupajun tallille (tai äiti otti, miten sen nyt ottaa :D ). Mentiin sitten käymään siellä, vaikkei tallilla ollutkaan minkäänlaista tuntitoimintaa, vain omistajan omia kisahevosia. Tuppauduin sitten mukaan toimintaan heidän luokseen, ja sainkin oppia ratsastamaan lämppäreillä. Ratsastin pääasiassa Artti-nimisellä jättiläisellä, mutta muutaman kerran myös Wertinalla (joka oli aivan hurmaava kouluratsu!) ja Ripsalla (omistajan kisahevonen). Hoidin tallia maksuksi ratsastuksista, ja kun omistajat olivat muualla niin kävin tekemässä aamu- ja iltatallia ja liikuttelemassa hevosia. Tämä oli tosi kivaa, ja hevoset olivat aina tosi kiltisti mun kanssa, vaikka nuoria olivatkin kaikki. Sitten heinäkuussa kumminkin putosin Artilta (tasapaino petti laukassa) ja satutin ranteeni, niin että tuli muutaman viikon tauko. Ärsyttäviä tuollaiset pienet kivut, kun en uskalla ratsastaa kun ei käsi kestä painoa muttei kuitenkaan mitään murtumaa tai venähdystä.. No pääsin kumminkin elokuussa taas ratsaille, ja enköhän tietysti pudonnut taas heti, ja tällä kertaa meni nilkka. Nilkka oli tosi kipeä, mutta koska oli pakko päästä kaverille iltaa viettämään, otin kevarin ja lähdi ajattelemattomasti kaverille. Eiköhän se jalka siinä sitten illan mittaa turvonnut ihan hervottomaksi, ja kun yhden aikaan alettiin tehdä lähtöä kaverilta, kenkä ei meinannut mennä jalkaan, eikä nilkka kestänyt enää yhtään painoa. Jees, mikäs siinä sitten, kaverit suunnilleen kantoi mut kevarille, ja yksijalkaisena sitten ajoin kotiin :D Nilkka oli koko viikonlopun ihan sairaan kipeä, ja kituutin sen kanssa koulussakin.. Eipä tietenkään mitään murtumaa, järkyttävä kipu vain.

Artin kanssa kesällä 2012

Kun nilkka lopulta tuli kuntoon, lähdin ratsastamaan Ripsalla, energisellä tapauksella. Ripsa meni tosi kivasti, se käveli ja ravasi nätisti about ensimmäisen vartin. Olin ihan yksin pellolla, joka toimi kenttänä. Yhtäkkiä Ripsa sitten pillastui, ihan äkkiarvaamatta ja lähti juoksemaan alta ihan täyttä vauhtia. Olin jo ihan varma että se aikoo hypätä aidan yli kun se kiihdytti niin kovaan vauhtiin, mutta viimehetkellä se sitten väisti ja minä paiskauduin päin aitaa. Ripsa jolkotteli kauhuissaan ulos pellolta (ei siis ollut porttia) ja pysähtyi onneksi kavereidensa tarhan luona. Hain Ripsan ja se antoi kiltisti kiinni, talutin sen takaisin pellolle ja nousin jakkaran avulla selkään. Heti kun laskin takapuoleni satulaan, se ampaisi uudelleen laukkaan, ja heitti minut samaan kohtaa kuin ensimmäisellä kerralla, tällä kertaa vierin vielä aidan alitse hevosten tarhaan (kyllä, todella tyylikästä). Ripsa juoksi taas kauhuissaan ulos, tällä kertaa vähän kauemmaksi, mutta sain sen kuitenkin onneksi kiinni. Siinä vaiheessa omistajan äiti tuli sisältä katsomaan mikä on hätänä, ja hän sitten tuli onneksi tarkkailemaan tilannetta pellolle. Kiipesin vielä kerran selkään, ja hetken näytti että kaikki menisi hyvin: nyt Ripsa käveli taas nätisti; mutta sitten tapahtui taas tämä mystinen pillastuminen, ja lensin suoraan niskalleni maahan. Ilmathan siinä meni pihalle ja kypärä ihan mutaiseksi, mutta ei sen kummempaa kuitenkaan. Omistajan äiti nappasi Ripsan kiinni ja totesi ettei sillä varmaan kannata enää ratsastaa sinä päivänä. Nousin kuitenkin vielä kerran selkään, mutta kun Ripsa vain pyristeli irti (omistajan äiti roikkui suitsissa kiinni) päätin loikata alas ettei vain sattuisi mitään. Silloin ranteeni kipeytyi todella, ja hoidettuani Ripsan pois ranne ei kannatellut yhtään mitään. Onneksi se oli kytkinkäsi eikä kaasukäsi, joten pääsin jotenkuten kotiin asti kevarilla.. Sen jälkeen en ole käynyt siellä tallilla, en oikein tiedä mistä johtuen. Ranne vaivaa vieläkin välillä: siihen ei todettu mitään murtumaa, mutta vieläkään en pysty sillä nostamaan painavia kasseja.  Todella ärsyttävää tällainen pieni kipu! Mur!

Ripsan kanssa kesällä 2012

Pilvenmäki, ravurit:
Jos nyt vielä lyhyesti näistä viimeaikaissita hevosteluista. Äidin yksi kaveri omistaa ravitallin Pilvenmäellä, ja pääsin sinne ratsastamaan yhdellä ravurilla. Olin ensimmäinen sen hevosen selässä sillä tallilla, ja hiukan jännitti että mitenköhän se sujuu. Lenni oli kuitenkin tosi kiltti heppa, ja alun muutamia pystyynhyppimisiä lukuunottamatta meni aika rauhallisesti. Sen ratsastuksen jälkeen kävin muutaman kerran ajamassa hevosia siellä ja ratsastamassa yhdellä jättiläissuokilla, erittäin hurmaavalla Löydöllä, joka oli ihan unelmieni jättihevonen <3 Löytö oli kuitenkin tallinomistajan tyttären ratsuna, joten en saanut sillä enempää ratsastella.
 Nyt en ole kuullut joulun jälkeen mitään tuolta tallilta, toivottavasti pääsen taas ensi kesänä ajamaan, ja ehkä ratsastamaankin. Tällä hetkellä en siis käy missään ratsastamassa, enkä oikein tiedä uskaltaisinko edes, vähän on ehkä jäänyt kaivelemaan ne kaikki tippumiset.. Jossain pullaponilla voisin ehkä joskus käydä, talutuksessa aidatulla kentällä :D Kovasti haluaisin valokuvata hevosia, enkä malta odottaa että tulisi kesä ja kilpailuja mihin pääsisi kuvailemaan.. :)

Karo:
Ja meinasin melkein unohtaa! Omistin yhdessä vaiheessa vähän aikaa Karo -nimisen ponin (tai siis en omistanut, se oli setäni tallilla hänen omistuksessaan). Karo oli saksasta tuotu vanha poniruuna, laiha ja huonokuntoinen, mutta rakastin sitä yli kaiken ja ratsastelinkin sillä paljon ilman satulaa luisevasta selästä huolimatta. Karo kuitenkin lopetettiin ihan yhtäkkiä jonkun sairauden vuoksi, enkä ehtinyt edes hyvästellä sitä.. Ehkä näillä kaikilla menetyksillä on joku tarkoitus, olen todella huono hyvästelemään, joten kai se on parempi näin.. :/

Huh huh, tulipas paljon tekstiä! Ehkä olisin voinut vähän lyhentää, mutta tällaista kumminkin, toivottavasti joku jaksoi lukea :D Kuvia lisään vielä jälkeenpäin sitten kun jostain löydän, Dominolle, Metylle ja Teemulle ainakin :) Tuntuu että paljon jäi sanomattakin, tuolla välissä vaikka mitä muitaki hevosia ja kokemuksia, niistä ehkä myöhemmin! Tuossa ne pääkohdat ^^ Mutta nyt nukkumaan, Kiitos ja kuittaus, bye!