Siellä sun täällä

Paljon on ollut viimepäivinä ajatuksia, mitä on tehnyt mieli kirjoittaa tänne, mutta jotenkin kaikki aina kasaantuu; kunnes kerran viikossa tulee tällainen ajatusoksennus, ja kaikki jutut yhdessä postauksessa :D Koittakaas nyt kestää! ^^

Sunnuntaina olin Merjan tallilla MT-teamin kisoissa kuvaamassa. Sain ihanaiselta Senniltä lainaan valovoimaisen putken, joten maneesikuvaamisesta tuli oikeasti hauskaa, kun kuvat eivät olleet ihan pimeitä! Senni hyppäsi Allin kanssa kaksi luokkaa, joten oli siinä oikeasti "tarkoituskin" että sinne kuvaamaan lähdin ;P

Kisat alkoivat 11.00, ja Senni oli vasta kolmannessa luokassa - mutta koska ensimmäisissä luokissa oli niin vähän osallistujia, kaarsin tallin pihaan jo 11.20. Maneesiin päästyäni huomasin kuitenkin, etteivät kisat olleet edes alkaneet vielä, joten valmistelin kamerani ja tadaa, kuvasin kisat alusta loppuun. Kuvia ei oikeastaan tullut kovinkaan paljoa, koska vaikka luokkia oli viisi ja kisat kestivät pitkään useiden verkkaryhmien vuoksi, osallistujia ei kuitenkaan ollut hirmuisesti. Kuvat voit tsekata täältä, jos kiinnostaa :) Kannattaa myös vinkata tutuille, jos heidän kuviaan löytyy sivustoltani; kuvat ovat ilmaisia!

Tämä pari oli jotain aivan liian suloista; jos olisin 40cm lyhyempi ja 50kg kevyempi, mä niiiin hankkisin tuollaisen ponin :3

Yksi asia, joka jäi mietityttämään kisoissa, oli pieni välikohtaus kahden ratsukon välillä. Kyseessä oli siis kaksi poniratsukkoa, joista toinen (valkoinen poni) oli radalla, ja toinen (ruskea poni) oli odottamassa omaa vuoroaan maneesissa, radallaolevan seurana. Odottelevan tehtävä on tietysti väistellä kisaavaa ratsukkoa parhaansa mukaan, mutta tällä kertaa kävikin pieni kömmähdys: valkoinen päätti tehdä radalla todella yllättävän tien, siis kaartaa seuraavalle esteelle todella jyrkästi. Ruskea ratsukko ei tiennyt aikeista ja sattui juuri seisomaan siinä, mistä valkoinen olisi oikaissut. Ponit sitten melkein törmäsivät, säätivät siinä vähän aikaa kunnes valkoinen pääsi kaartamaan pidempää reittiä seuraavalle esteelle. Tässä vaiheessa valkoisen ratsastajan äiti(?) suutahti yleisössä ja vaati tyttärelleen aikavähennystä. Ruskean ponin ratsastaja (joka ei varmasti ollut yli 14v) säikähti tilannetta kovasti (koska tajusi pilanneensa toisen ratsukon radan) ja purskahti itkuun. Hän pyyteli itkun lomassa kovasti anteeksi sekä tuohtuneelta äidiltä, toiselta ratsukolta että yleisöltä. Koko tämän ajan yleisö oli aivan hiirenhiljaa. Kun valkoinen ratsukko sai radan loppuun ja käveli ruskean ponin ohi, ruskean ratsastaja pyyteli taas kovasti anteeksi, itkien; mitä tekee valkoisen ponin ratsastaja: kääntää katseensa vihaisena pois. Öö, mitä ihmettä hyvät ihmiset! Pieni tyttö itkee hädissään pahoitellen vahinkoa, ja kukaan ei vastaa mitään! Jopa aikuset olivat ihan hiljaa. Millaista esimerkkiä annetaan lapsille, kun anteeksianto on täysin mahdotonta? Ja kun kyseessä on vielä pienet seurakisat, joiden voitto/häviö ei todellakaan mullista kenenkään uraa millään tavalla. Kukaan ei sanonut tytölle, ettei se haittaa, että virheitä sattuu. Itse olisin sanonut, jos en olisi istunut toisessa päässä katsomoa. Siinä vaiheessa minä jo suutahdin siellä kamerani takana, ja murisin katseellani valkoisen ratsukon äidille, joka myöhemmin tuli tuohtuneena istumaan lähelleni. Myöhemmin kun kuuntelin muiden katsomossa istuvien kommentteja, jokainen vain moitti ruskeaa ratsukkoa: hei, jokainen tekee virheitä, se oli täysin vahinko! Tästä paasasinkin omalle äidilleni koko illan (koska en osaa tuoda itseäni esiin vihaisena, varsinkaan vieraille ihmisille). Toivottavasti edes myöhemmin ruskean ponin ratsastajalle sanottiin, ettei se oikeasti kaada maailmaa, jos mokaa vahingossa seurakisoissa. Valkoinen ratsukko sai uusintansa, teki kummallisen reittinsä ja sai kunniaa ja menestystä mahtavasta radasta. Onnea vaan teillekin. (Tarkoitukseni ei ole loukata heitä, mutta vähän voisivat miettiä, miten reagoida vastaavassa tilanteessa!)

Huh, ihan pistää vihaksi taas! :D Jos nyt vähän muihin juttuihin. Tänään kävin koulussa kirjoittamassa äidinkielen yo-esseen, minkä aiheeksi valitsinkin ovelasti otsikon "Lähellä luontoa" - ja kirjoitin kunnon stoorit luontokuvauksesta! :D Tuli kyllä sellaistakin höttöä suollettua neljä sivua, ettei mitään rajaa. Perjantaina on sitten englannin koe, keskiviikkona matikka ja perjantaina biologia! :)

Tänään kävin myös tallilla, tällä kertaa äitin kanssa. Ratsastettiin siis ihan kahdestaan, ettei minun tarvitse ratsastaa kahta hevosta peräkkäin (olin ihan puhki tuosta kokeesta.. :s). Äiti siis kapusi Mollan selkään, ja itse lähdin liikkeelle Pyryn selässä. Mentiin aika rauhallinen lenkki, vähän ravia ja ihan pikkupätkä laukkaa. Nähtiin peuralauma ( ! :3 ) mutta hepat meni tosi nätisti nelijalkaisista valkohännistä huolimatta. Pyry ravasi ja laukkasi tosi hillitysti, taisi aavistaa ettei kannata pelleillä kun äiti on Mollan kanssa perässä.. :D Äitin ratsastuksista on siis kulunut muutama vuosikymmen, joten otettiin aika rauhallisesti. Molla kulkikin oikein nätisti, vaikka oli viettänyt vapaapäivää! Hih, hienot hepat!
Loppumatkasta vastaan tuli auto; yleensä hepat eivät sano mitään autoista, Pyry korkeintaan vähän poikittelee. Tänään kuitenkin Pyryn mielestä auto oli ylitsepääsemätön, vaikka kuski hidastikin kivasti vauhtia tullessaan kohti. Siinä vaiheessa vasta kuitenkin hämmästyin, kun kuski ihan sammutti auton huomattuaan Pyryn pelleilyt. Mollan perässä sitten menimme kiltisti auton ohi. Auton ratissa oli vielä kaiken lisäksi nuori poika (/mies), jotka yleensä tollapäin harrastavat vain ohi kaasuttelua torvet soiden (ehkä hieman lioiteltuna ;)). Soin siis kuskille erittäin kiitollisen hymyn ja nyökkäyksen kiitokseksi - ihanaa että ihmiset osaavat reagoida hevosten kanssa noin, varsinkin jos hevonen on  säikympi :)

Kuvat ovat ihan satunnaisista ratsukoista, vähän vain värittämässä postausta kun minä syntinen en ole saanut aikaiseksi kuvata mitään uutta :o Huomenna otan kuitenkin kameran mukaan tallille, jos vaikka napsisin muutamat (sateiset) maisemakuvat matkaan! :)